lauantai 21. lokakuuta 2017

Etelä-Karjalan taiteilijaseura: Juuri/Nyt osa II 25.10. - 18.11.2017

Anni Kristiina: Conversation
Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen Galleria Pihatossa aukeaa Etelä-Karjalan taiteilijaseuran uusien jäsenten näyttely.

Viime vuonna seuraan liittyi niin paljon uusia jäseniä, että heidän teoksiaan esitellään kahdessa osassa. Vuonna 2016 jäseniä valittiin yhteensä 17, joista suuri osa on valmistunut kuvataiteilijaksi Imatralta Saimaan ammattikorkeakoulusta.

Nyt on vuorossa näyttelyiden jälkimmäinen osa, joka on esillä 25.10.-18.11.

Avajaiset Galleria Pihatossa 24.10. klo 18.00.

Näyttely tarjoaa monipuolisen kattauksen eri tekniikoita. Kahdeksalta taiteilijalta nähdään korua, piirustusta, maalausta, grafiikkaa sekä valokuvaa.
Näyttelyä kokoavana teemana on ihminen. Taiteilijat ovat tutkineet teostensa kautta ihmisen yhteyttä ja vaikutusta toisiin ihmisiin, ympäristöönsä sekä itseensä.

Näyttelyn taiteilijat ovat:
  • Arto Kettunen
  • Anni Kristiina
  • Santtu Määttänen
  • Jussi Pirttioja
  • Hanna Ryynänen
  • Tuukka Teponoja
  • Tuomas Tyrisevä
  • Susa Walve
Osa näyttelyn taiteilijoista toimii myös aktiivisesti taiteilijaseuran hallituksessa.