lauantai 22. lokakuuta 2016

Jouni Viljakainen ja Jussi Nykänen: Kuka mie oon (?)


Jussi Nykänen: Para 2015
Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen Galleria Pihatossa on
26.10.-19.11.2016 esillä Jouni Viljakaisen ja Jussi Nykäsen yhteisnäyttely Kuka mie oon (?). Näyttelyssä on esillä taidegrafiikkaa, ready-made-veistoksia ja tussipiirroksia.


Molemmat taiteilijat ovat lähtöisin Pieksämäeltä, mutta he ovat asuneet ja työskennelleet jo pitkään Imatralla. Taiteilijoiden yhteisenä teemana on pohjoinen luonto, jota värittää ainoastaan harmaudessa vuoroin kiljuva ja vuoroin tyhjin silmin eteensä tuijottava psykedelia. Taiteilijoiden luomisleikki on paluuta kalervolaiseen kelluvaan tajunnantilaan, lapsen jättiläiskatseeseen ja syvään luonnonyhteyteen. Hetkellisesti havahtuessa pääsee huulilta kysymys: ”Kuka mie oon?”.

Molemmat taiteilijat lähestyvät yhteistä aihetta omista persoonallisista lähtökohdistaan. Nykäsen teokset voi nähdä shamanistisina näkyinä ja Viljakaisen tussimaalaukset nojaavat impressionistisen sekä ekspressiivisen maalaustaiteen perinteeseen.

Jouni Viljakainen (s. 1970) on valmistunut Imatran taideoppilaitoksesta 1997 ja toiminut tämän jälkeen taiteilijana ja taideopetustehtävissä. Viljakainen hakee jatkuvasti ilmaisumuotoa taiteelleen poukkoillen välineestä toiseen. Hän on tehnyt muun muassa animaatiota, musiikkia ja videoita. Imatralle takaisin muuton jälkeen Viljakainen on palannut maalaustaiteen pariin.

Jussi Nykänen (s. 1985) on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2010. Hän on työskennellyt vapaana taiteilijana Imatralla. Nykänen työskentelee pääasiassa taidegrafiikan ja kuvanveiston parissa. Taiteilijan ilmaisuun ovat vaikuttaneet sekä länsimaisen surrealismin traditio että myös suomalais-ugrilaisten kansojen mytologia.

Näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 25.10.2016 klo 18. Näyttely on sen jälkeen avoinna 19.11.2016 asti ti-pe 11-18, la 11-15. Näyttelyyn on vapaa pääsy.