perjantai 1. huhtikuuta 2016

Suomen kameraseurojen liiton vuosinäyttely 2.-30.4.2016

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa esitellään huhtikuussa läpileikkaus suomalaisesta valokuvausharrastuksesta, kun Saimaan kameraseura ry järjestää Suomen kameraseurojen liiton valtakunnallisen vuosinäyttelyn. 

Näyttely on vuosittain Suomen suurin valokuvanäyttely varsinkin tarjottujen kuvien määrällä mitattuna. Tälläkin kertaa näyttelyyn tarjottiin 2150 teosta, 205 kuvaajalta yhteensä 42 eri kameraseurasta ympäri Suomen. Tarjotuista kuvista näyttelyn raati Seppo Paajanen, Tatu Kosonen ja Yki Hytönen valitsivat esille noin 70 vedosta ja noin 290 kuvatiedostoa.

Samaan aikaan samassa pihapiirissä avautuu toinenkin näyttely, kun Saimaan kameraseura ry ripustaa 70-vuotisjuhlanäyttelynsä esille Pehtoorin tupaan. Juhlanäyttelyyn on valittu esille seuran menestyneiden valokuvaajien töitä seuran koko historian ajalta.

Näyttelyiden avajaiset pidetään poikkeuksellisesti lauantaina 2.4. klo 14. Näyttely on sen jälkeen avoinna 30.4. asti normaalisti ti-pe 11-18, la 11-15. Näyttelyt ovat poikkeuksellisesti avoinna myös sunnuntaina 3.4. klo 9-15.