tiistai 7. maaliskuuta 2017

Olli Marttila: Kuvia Tansaniasta 7.3.-1.4.2017

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen maaliskuun-näyttely esittelee Olli Marttilan (s. 1954 Lappeenranta) mustavalkoisia kuvia Tansaniasta, Afrikasta. 

Marttila on filosofian tohtori ja ltä-Suomen yliopiston ympäristötieteen dosentti. Hän on toiminut Etelä-Karjalan allergia- ja ymparistöinstituutin johtajana. 1980-luvulla hän liitti valokuvauksen luonto- ja kulttuuriharrastuksiinsa.

Tansaniaan Olli Marttila saapui ensimmäisen kerran vuonna 1993, aloitti tutkijantyönsä siellä 2001 ja vuodesta 2012 lähtien hän on asunut pysyvästi maassa. Hän on toiminut ainoana suomalaisena Tansanian villieläintutkimuslaitoksen, Tanzania Wildlife Research lnstituten tutkijana. Lisäksi hän on kirjoittanut kaikkiaan kuusi Tansanian luontoa ja kulttuuria koskevaa teosta. Näistä tuorein 
The Great Savanna - The National Parks of Tanzania on ensimmäinen ja ainoa englanninkielinen, kattava tietoteos maan luonnonpuistoista. Maan luonnonaarteiden esittely on aina ollut mieleistä hänelle, ja vuodesta 1996 lähtien hän on vetänyt kymmenittäin safareita.

Olli Marttila on palkittu useasti tietokirjailijana. Hänelle on myönnetty muun muassa Tieto-Finlandia -palkinto teoksesta Suomen päiväperhoset, tiedonjulkistamisen palkinto kahdesti, Vuoden luontokirja -palkinto kahdesti ja Vuoden matkailukirja -palkinto myös kahdesti.

Vajaat 10 vuotta sitten Olli Marttila työsti tämän näyttelyn ltä-Afrikasta ottamistaan kuvista. Näyttely on nyt ensi kertaa julkisesti esillä. Näyttelyn avajaisia vietetään tiistaina 7.3.2017 klo 18, jonka jälkeen se on avoinna 1.4. asti normaalisti gallerian aukiolojen mukaan ti-pe 11-18, la 11-15.