lauantai 28. toukokuuta 2016

Etelä-Karjalan taiteilijaseura: Ote 31.5.-2.7.2016


Etelä-Karjalan taiteilijaseuran uusien jäsenten näyttely Ote on esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen Galleria Pihatossa 31.5.-2.7.2016. Jokainen taiteilija esittää yhdellä teoksellaan otteen eli näytteen taiteellisesta toiminnastaan. Näyttely on leikkaus eteläkarjalaisen kuvataiteen tilaan. Ote esittelee seuraavien uusien jäsenien teoksia: Natalia Montonen, Heikki Humberg, Reeta Leinonen, Anni-Sofia Knuutila, Jaakko Lahti, Ville Lehtinen, Kaisa Koljonen, Sinikka Hurskainen ja Henrik Härkönen. Taiteilijoiden otteissa nähdään valokuvia kuulusteluhuoneista, maalauksia mielihyvästä ja kuolemasta sekä installaatio Teräsmiehestä.

Galleria Pihaton ensimmäisistä avajaisista tulee kesäkuussa kuluneeksi 20 vuotta. Galleria perustettiin kesäkuussa 1996 Lappeenrannan kaupungin, Saimaan kameraseura ry:n ja Etelä-Karjalan taiteilijaseura ry:n toimesta. Myöhemmin taiteilijaseura hoiti galleriaa kahdestaan kaupungin kanssa vuoden 2014 loppuun asti. Kaakkois-Suomen valokuvakeskus ry on hoitanut Galleria Pihattoa yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin kanssa 1.1.2015 lähtien. Valokuvakeskus toimii tiiviissä yhteistyössä Saimaan kameraseuran ja Etelä-Karjalan taiteilijaseuran kanssa josta esimerkkeinä kameraseuran isännöimä Suomen kameraseurojen liiton vuosinäyttely viime huhtikuussa ja taiteilijaseuran tuleva uusien jäsenten näyttely Ote kesäkuussa.

Etelä-Karjalan taiteilijaseuran Ote-näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 31.5. klo 18. Näyttely on sen jälkeen avoinna 2.7. asti ti-pe 11-18, la 11-15. Juhannusaattona 24.6. ja juhannuspäivänä 25.6. galleria on kiinni. Näyttelyyn on vapaa pääsy.


tiistai 3. toukokuuta 2016

Esa Rosqvist 3.-28.5.2016

Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa esitellään toukokuussa Esa Rosqvistin öisiä maisemakuvia. Rosqvist on nuori, itseoppinut valokuvaaja Kouvolasta. Hänen intohimonaan on maisemien taltiointi etenkin öisin.

Rosqvist itse kertoo näin:

"Aurinko alkaa hiljalleen laskeutumaan horisontin taakse. Odotan pimeän saapumista reppu pakattuna, kun kostea ja raikas syksyn tuoksu valtaa hajuaistini. Olen katsonut kartasta etukäteen paikan, johon aion tutustua kamerani kanssa tänä yönä. Tästä alkaa öinen seikkailuni.

Pilkkopimeässä saavun järven rantaan.
Ei kaupungin valoja.
Ei liikenteen ääniä.
Ei ihmisten hektistä elämää.
Ei arkisia rutiineja.

Öiset ystäväni ovat tulleet tervehtimään minua.
Linnunrata nöyrästi kumartaen.
Revontulet leikkisästi tanssien.
Kuu kirkkaasti hymyillen.
Tähdenlennot nopeasti vilkuttaen.
Metsän eläimet varovaisesti tarkkaillen.

Nämä ovat ystävät, joiden vuoksi uhraan yöuneni kerta toisensa jälkeen."

Kaikki näyttelyn kuvat on otettu Kouvolassa tai sen lähialueilla.

Näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 3.5. klo 18. Näyttely on sen jälkeen avoinna 28.5. asti normaalisti ti-pe 11-18, la 11-15.